Olen Janne-Pekka Niemimäki, 27-vuotias humanististen tieteiden kandidaatti ja pian valmistuva maisteri Oulun yliopistosta. Olen alunperin kotoisin Siikalatvalta entisen Pulkkilan kunnan alueelta sijaitsevasta Hyvärilän kylästä. Muutin……
Pirjo Kuisma 66v Muutin Lohjalta Ouluun 1990, joten oululainen jo 30 vuotta. Vietän työstä vapaaherrattaren kautta. Näin ollen minulla on hyvä mahdollisuus osallistua järjestö- ja……
Olen Pasi karppinen, 50 vuotias. Minulla on perhe, jossa on vaimoni lisäksi kaksi omaa lasta. Olen kotoisin Länsirajalta Pellosta. Muutin Ouluun vuonna 1990, jolloin tulin……
Olen Kimmo Pikkuaho, iältäni 57 vuotta. Olen asunut elämäni ajan Oulussa, joitakin lyhyehköjä jaksoja lukuun ottamatta. Koen itseni vahvasti oululaisena ja pohjois-pohjanmaalaisena. Minulla on lisäksi……
Olen Jari Saari, 40-vuotias naimisissa oleva perheenisä Oulunsalosta. Tällä hetkellä opiskelen sairaanhoitaja – diakonissan opintoja ja valmistuminen on lähellä. Lähdin opiskelemaan hoitoalalle, koska haluan auttaa……