Kirjoitus on julkaistu aiemmin Forum24-lehdessä
Oulun hautausmaalle on pystytetty kaksi kivipaasia kertomaan niistä surullisista tapahtumista, joissa oululaiset sankarivainajat ovat antaneet henkensä taistellessaan itsenäisen isänmaansa ja vakaumuksensa puolesta. Toinen kivipaasi on sisällissodassa 1918 henkensä menettäneiden hautamuistomerkki nk. vakaumuksensa puolesta kaatuneet ja toinen on Sankarimuistomerkki.
Perinteisesti ovat Oulun kaupungin edustajat joulukuun 6. päivänä olleet mukana molemmilla paikoilla kunnioittamassa haudattuja sankareita.
Olen kuitenkin useiden vuosien ajan ihmetellyt oululaista tapaa osoittaa kunnioitusta taisteluissa kaatuneille. Pääseremoniat pidetään Sankarimuistomerkillä, ja pieni, hiljainen yhden tai kahden edustajan ryhmä, yleensä politiikan vasemmalta laidalta, erkanee joukosta ja käy laskemassa hiljaisuudessa seppeleen 1918 hautamuistomerkille. Olen ihmetellyt sitä, miten 100 -vuotiaassa Suomessa edelleenkin näkyy tällainen kahtia jakautuneisuus tässä ajassa, jossa vuoden 1918 väkivaltaisuuksista, puolin ja toisin, on tulossa yhä enemmän koko kansan yhteinen murhenäytelmä.
Historiaa emme voi muuttaa. Sisällissodan kaltaisessa tilanteessa emme toivottavasti koskaan enää tule olemaan, mutta silti historiasta voi jotakin oppia. Mullan alla makaa sankareita, jotka ovat uhranneet oman henkensä demokraattisen, vapaan ja itsenäisen Suomen puolesta. 1918 kaatuneiden isien ja äitien jälkeläisiä taisteli myöhemmissä sodissa rinta rinnan ja heidän jälkeläisensä ovat olleet sotien jälkeen rinta rinnan ja rauhanomaisesti rakentamassa Suomea.
Tänä vuonna Suomi täyttää 100v.
Voisiko ajatella, että edes tulevana itsenäisyyspäivänä olisi yhtenäinen joukko, rinta rinnan sekä Sankarimuistomerkillä että 1918 muistomerkillä kunnioittamassa tasa-arvoisesti kaikkia sankarivainajia.
Pirjo Sirviö
kaupunginvaltuutettu, valtuustoryhmän pj
Kommenttien kirjoittaminen edellyttää että olet kirjautunut.