Kirjoitus on julkaistu aiemmin Sanomalehti Kalevassa. Hallitus on uudistamassa työttömien palveluita koskevaa lainsäädäntöä radikaalisti. Uusi lainsäädäntö korvaisi lain julkisista työvoima- ja yrityspalveluista. Uusi laki määrittelisi……
Kevään mittaan moni alkoi jo epäillä, ettei kesää tulekaan. Viima Merikosken silloilla piti kesämielen loitolla. Nyt näyttää jo paremmalta. Selkenevää odotetaan myös politiikassa. Kesän mittaan……
Kirjoitus on julkaistu Sanomalehti Kalevassa sunnuntaina 28.5. Hallituspuolueet ovat runnomassa maakuntauudistusta läpi todella tiukalla aikataululla. Hallituksen esityksen mukaan maakuntavaalit pidettäisiin jo presidentinvaalien yhteydessä tammikuussa 2018.……
Oulun demareiden kunnallisjärjestön edustajisto kokoontui keskiviikkona 24.5. päättämään demareiden esityksistä kunnallisiin luottamustehtäviin. Lue päätös kokonaisuudessaan: Luottamushenkilöpaikat SDP – edustajiston päätös. Kunnallisjärjestön puheenjohtaja Vesa Saarinen kertoo,……
Oulun demarit menettivät kuntavaaleissa yhden valtuustopaikan. Jotain on tehtävä jatkossa toisin, jotta suunta muuttuu. Demareita väitetään tylsiksi ja harmaiksi, jotenkin tasapaksuiksi. Mistä saisimme toimintaamme lisää……
Kommenttien kirjoittaminen edellyttää että olet kirjautunut.