Valikko Sulje

Oulun demarit asettivat ensimmäiset 52 ehdokasta kuntavaaleihin

Mukana listalla on muun muassa kansanedustaja Pia Hiltunen.

Oulun sosialidemokraattisen kunnallisjärjestön hallitus on asettanut 02.10.2024 ensimmäiset 52 kuntavaaliehdokasta vuoden 2025 kuntavaaleihin. Hallituksen puheenjohtaja Pirjo Sirviö juhlii listaa: ”Meillä on ollut hieno ja innostunut henki kuntavaalien lähestyessä. Tässä porukassa on ilo valmistautua vaaleihin!”

Listalla on esimerkiksi ensimmäisen kauden kansanedustaja Pia Hiltunen.

”Kuntien tärkein tehtävä on huolehtia koulutuksesta ja elinvoimasta. Seuraavalla kaudella on keskeistä tehdä päätöksiä, jotka edistävät oululaisten kokonaisvaltaista hyvinvointia ja mahdollistavat kaupungin monipuolisen kehityksen. Meille on tärkeää toimia taloudellisesti vastuullisesti sekä turvata julkisten peruspalveluiden saatavuus. Teemme päätöksiä inhimillisesti, ihminen edellä ja haluamme, että Oulussa kaikkien on hyvä elää, Hiltunen tiivistää.”

Oulun demareiden ehdokaslistalla on tällä hetkellä 10 alle 30-vuotiasta ehdokasta. Listan keski-ikä on n. 46 vuotta. Kunnallisjärjestön puheenjohtaja Sirviö iloitsee: ”On hienoa, että demareiden ehdokaslista kuvastaa Oulun kaupungin nuorta ikärakennetta näin hyvin. Listalla on jo nyt monipuolisesti eri ikäisiä ehdokkaita eri ammateista ja elämäntilanteista.”

Oulun demarit aikoo nimetä täyden listan kuntavaaleihin vuodelle 2025. 

Lisää ehdokkaita julkaistaan loppuvuodesta 2024.

  1. Ala-Aho Tuula
  2. Gathoko Joseph
  3. Harju Yrjö
  4. Heiskanen Miina-Anniina
  5. Heiskanen Sonja
  6. Hietajärvi Herman
  7. Hiltunen Pia
  8. Holtinkoski Jukka
  9. Hämäläinen Petri
  10. Junttila Sisko
  11. Jäntti Jaana
  12. Karhunen Salla
  13. Karppinen Pasi
  14. Karppinen Vesa
  15. Kettunen Niina
  16. Kivimäki Pasi
  17. Kokkoniemi Ilkka
  18. Komminaho Liisa
  19. Körkkö Laura
  20. Lamppu Jouni
  21. Lehtinen Taru
  22. Leinonen Eetu
  23. Leinonen Essi
  24. Lievetmursu Aira
  25. Loukkola Otto
  26. Meriläinen Joni
  27. Meritoja Jefe
  28. Mäki Maire
  29. Niemimäki Janne-Pekka
  30. Nikkinen Esa
  31. Närhi Tarja
  32. Oikarinen Simo
  33. Okkonen Tuula
  34. Pernu Raine
  35. Polso Päivi
  36. Purkunen Helena
  37. Rantala Ville
  38. Rasi Saga
  39. Reinikainen Heikki
  40. Rojola Mika
  41. Rytivaara Martti
  42. Saarela Pia
  43. Saari Jari
  44. Sirviö Ari-Pekka
  45. Sirviö Pirjo
  46. Snellman Anne
  47. Tarkkinen Sirpa
  48. Tervahauta Kaisa
  49. Tiainen Tanja
  50. Tolonen Robi
  51. Torro Kaarina
  52. Heli Tuomainen