Herään aamuyöllä outoon liikehdintään. Olen kahdeksan vuotta nukkunut ”koiran unta”, joten kaikki poikkeava herättää helposti. En heti hahmota mistä ääni tulee. Ravistelen itseäni hereille. Mieheni on noussut vuoteesta ja etsii pimeässä jotakin. Puhuu itsekseen ja kutsuu kuollutta veljeään. Laitan yövalon päälle, mies vapisee peloissaan, sillä hän ei tiedä, missä on ja mitä pitäisi tehdä. Rauhoittelen häntä, silitän poskea ja saan hänet pikkuhiljaa takaisin vuoteeseen. Taisin olla ihan sekaisin- tuumaa ääni tyynyltä, ennen kuin sammutan valot. – Niinhän sinä olit, nukutaan nyt, rauhoittelen. Itselle uni ei tule pitkään aikaan. Itkisin, jos tietäisin sen helpottavan. En jaksa tehdä sitäkään – enää.
Ote edellä on muistisairaan omaishoitajan ajatuksista. Vakavasti sairaan läheisensä kohdalla omaishoidon tarve on ympärivuorokautista. Kotona tilanteet alkavat usein hallita myös hoitajan elämää. Omaishoitajana toimiminen on tärkeää ja palkitsevaa, mutta usein äärimmäisen sitovaa sekä henkisesti ja osittain fyysisesti raskasta.
Ammattilaiset kehottavat omaishoitajia huolehtiminen itsestä sekä muistamaan myös muut ihmissuhteet. Usein ystävät ovat kuitenkin pikkuhiljaa kaikonneet, useat vierastavat tilannetta, monet pelkäävät. Ja monenlaiset ajatukset jylläävät omaishoitajan päässä, kun vapaata pitääkseen pitäisi luovuttaa oma läheinen ammattilaisten hoidettavaksi – edes hetkeksi.
Ammattilainen hoitaa työaikansa puitteissa, lähtee sitten pois töistä palatakseen seuraavaan työvuoroon levänneenä ja työnsä hetkeksi unohtaneena. Tätä samaa ei omaishoitaja voi tehdä. Joskus kotona tässä ympärivuorokautisessa työssä puuttuvat keinot hallita jopa arjen tilanteita. Varsinkin silloin, kun on väsymykseen saakka opastanut ja ohjannut, ollut kärsivällinen ja hetken päästä joutuu aloittamaan saman alusta. Omaa ärtymystään tai tuskastumistaan ei tarvitse hävetä – omaishoitajakin on ihminen. Tällaiset tunteet ovat inhimillisiä ja myös sallittavia.
Omaishoitoperheiden arki on usein raskasta. Vapaapäivät, hengähdyshetket ja vertaistuki ovat odotettuja henkireikiä. Koronasta johtuvan poikkeustilanteen vuoksi tauot arjen rutiineista tai vapaat eivät välttämättä ole enää maaliskuun jälkeen toteutuneet. Kaikissa kunnissa ei ole ollut tarjolla lyhytaikaishoitoa ja päivätoiminta on ollut keskeytyksessä.
Koronaan liittyvissä rajoittamispäätöksissä mentiin hoidettavien terveys edellä, mikä on täysin ymmärrettävää. Kotiin toki järjestettiin kuntien hyvinvointipalvelujen toimesta palveluja, mutta iso kysymys on, ovatko ne helpottaneet omaishoitajien työtä? Tai sitä huolta ja tuskaa, mitä koronaepidemia on entisestään lisännyt.
Omaishoitajaliiton jäsenyhdistysten tarjoama neuvonta, tuki ja virkistys ovat siirtyneet koronaepidemian aikana digiympäristöön ja puhelimeen. Jokainen omaishoitaja toivoo sydämestään epidemian nujertamista, jotta pääsisi palaamaan edes osittain arkeen. Kunpa joku ehdottaisi omaishoitajien päivää, jolloin liput liehuisivat tangoissa ja näkymätön työ tehtäisiin yhteiskunnassa laajasti näkyväksi.
Pirjo Sirviö
Kaupunginvaltuutettu SDP