Olen Juuso Huovinen 20-vuotta ja kotoisin Oulusta.
Tällä hetkellä työskentelen lähihoitajana kehitysvammaisten ja mielenterveyskuntoutujien parissa.
Politiikkaan lähdin, kun Tiaisen Tanja sai eduskuntavaaleissa 2019 houkuteltua käymään puoluetoimistolla ja sitten istuttiin alas ja todettiin että puolueen arvot ja omat arvot kohtaa ja liityin SDP mukaan.
Kuntavaaleihin lähdin ehdokkaaksi, koska haluan tuoda minulle tärkeitä teemoja esille ja parantaa sekä kehittää omaa kotikaupunkia ja oululaisten asemaa sekä hyvinvointia ja asemaa.
Tärkeimmät teemani kuntavaaleissa ovat:
Teema 1. Mielenterveys ja päihdepalveluiden laadun kehittäminen ja resurssin lisääminen. Jonotilanne on kestämätön. Apua hakeva nuori saattaa joutua odottamaan jopa 2-6 kuukautta mikä on liian pitkä aika. Apua täytyisi tarjota silloin kun motivaatio on ottaa apu vastaan.
Teema 2. Kehitysvammaisten harrastus ja ryhmätoiminnan kehitys ja toiminnan tukeminen. Korona on vaikuttanut talouteen seuroissa ja järjestävissä tahoissa. On tärkeä, että kaikilla on samanlainen mahdollisuus harrastaa. Kaupunkina meidän pitää selvittää mitkä edellytykset meillä on tukea toimintaa. Esimerkiksi järjestää 1 vuoro viikossa pienellä korvauksella tai ilmaiseksi erityisryhmälle. Oulussa järjestetään jo Action vuoroja liikuntapaikoilla.
Teema 3. Ulkoistaminen kaupungin siistijä ja sihteeripalveluissa on lyhytnäköistä ja väärä säästökohde. Kaupunginhallituksen päätös tulee tuottamaan kouluissa, päiväkodeissa ja hoivakodeissa ongelmia. Nyt poistettiin ihmiset, jotka tuntevat työympäristönsä. Yksityisellä vaihtuvuus tulee olemaan suurempi ja perehdytyksessä tulee menemään resurssia ja aikaa. Lisäksi tämä ei paranna työntekijän asemaa vaan päinvastoin heikentää sitä. Tämä päätös madaltaa kynnystä valitettavasti jatkossa ulkoistaa matalapalkka aloista. Sitä ei saa tapahtua. Laitoshuoltajat tekevät työmääräänsä nähden alipalkattua työtä. Jos pääsen läpi, aion ajaa näiden ammattilaisten oikeuksia. Projekteihin on kyllä rahaa laittaa mutta arvokkaasta työstä on varaa ottaa pois? Ei saa mennä näin.
Teema 4. Peruspalveluiden turvaaminen ja parantaminen Oulussa.
Me tarvitsemme vaikuttamaan nuoria, me tarvitsemme kokemusta! Kaikkia tarvitaan matkalla yhteiseen päämäärään- Kohti parempaa Oulua. Toivon että voin olla esimerkkinä nuorille, jotka ehkä miettivät politiikkaan astumista. Rohkeasti ääni kuuluville.
Vaalikentillä tavataan! Tulen ilmoittamaan tapahtumista missä olen tavattavissa. Tulehan keskustelemaan kanssani.
Tapaamisiin! Hyvää syksyä ja pysykää terveinä.
Ystävällisin terveisin Juuso Huovinen