Kaupunginvaltuutettu Kaarina Torron valtuustoaloite Oulun kaupunginvaltuuston kokouksessa 25.1.2021. Tein 2018 valtuustoaloitteen, liittyen Martinniemen Onganrannan palauttamisesta viralliseksi uimarannaksi! Asia ei tullut hyväksytyksi. Nyt parin vuoden aikana……
Pirjo Sirviön ryhmäpuheenvuoro Oulun SDP:n valtuustoryhmä lähti vuoden -21 talousarvioneuvotteluihin erittäin vakavalla mielellä ja hyvin valmistautuneena. Kaupungin vaikeasta taloustilanteesta olemme saaneet säännöllisesti katsauksia valtuustossa. Taloudelliset……
Valtuustoaloite Lasten ja nuorten auttaminen Tänä aikana tulee viestejä joka suunnalta, että koululaisten ja ylipäänsä nuorten keskuudessa on yleistä levottomuutta, keskittymättömyyttä ja henkistä huonovointisuutta enenevässä……
Lastensuojelulain 77§ mukaan: Kun lapsi tai nuori on sijoitettu kodin ulkopuolelle sijoitusta avohuollon tukitoimena, 40 §:ssä tarkoitettua sijaishuoltoa tai jälkihuoltoa koskevien säännösten mukaisesti, hänen itsenäistymistään……
Yhdet uudet kuntoportaat ovat juuri valmistuneet Kaakkuriin. Liikunnan harrastajat ovat löytäneet paikan ja niiden käyttö on ollut todella suosittua. Esitän valtuustoaloitteena, että myös Heinäpäähän rakennettaisiin……