Olen Vesa Karppinen, iältäni 42 vuotta ja olen valmistunut viime vuonna filosofian maisteriksi Oulun yliopiston historian oppiaineesta. Tänä talvena olen aloittanut väitöskirjan teon Oulun yliopiston……
Kaupunginvaltuutettu Tuija Pohjola jätti valtuustokyselyn Oulun kaupunginvaltuuston kokouksessa 29.3.2021. Vuonna 1997 Suomessa syntyneiden lasten kohortista tehdyssä tutkimuksessa havaittiin, että lastensuojelun sijaishuoltoon sijoitetuista lapsista 63 %:lla……
Kaupunginvaltuutettu Tuija Pohjola teki valtuustoaloitteen Oulun kaupunginvaltuuston kokouksessa 29.3.2021. Kaupungin hallintokuntien osallistuminen pitkäaikaistyöttömien työllistämiseksi Työllisyyden kuntakokeilu käynnistyi 01.03.2021. Te- toimistosta siirtyi kuntakokeiluun 12.624 oululaista työtöntä.……
SDP Oulun valtuustoryhmä jätti eilen useita valtuustoaloitteita Oulun kaupunginvaltuuston kokouksessa 29.3.2021. Valtuustoryhmänä jätettiin lasten liikuntakerhojen lisäksi kaksi muuta tärkeää aloitetta. 1. Etäkokouksille laadittava säännöt Covid19……
Kaupunginvaltuutettu Pirjo Sirviö teki valtuustoaloitteen Oulun kaupunginvaltuuston kokouksessa 29.3.2021. Työllisyysjaoston perustaminen Business Oulun työllisyyspalveluihin Esitän valtuustoaloitteena, että tulevalla valtuustokaudella Business Oulun johtokunnasta valitaan työllisyyspalvelujen valmistelevaan……