Helena Purkunen, 62 v Olen syntynyt Oulussa ja muuallakin käväissyt mutta Ouluun takaisin palannut jo viime vuosisadalla – taisi olla 1972. Jäin vanhuuseläkkeelle vuonna 2018……
Aira Lievetmursu 63v Olen syntynyt Iissä ja asunut siellä elämäni 20 ensimmäistä vuotta, käynyt Alarannan ja Pohjois-Iin kansakoulua sekä Iin Yhteiskoulua. Olen päässyt ylioppilaaksi Haukiputaan……
Jukka Holtinkoski Synnyin Oulun lääninsairaalassa ja asuin 2 ensimmäistä vuottani Utajärvellä, josta muutimme helmikuussa 1958 Ouluun. Eli oululaisena oloa on kertynyt n. 63 vuotta. ……
Pirjo Sirviön ryhmäpuheenvuoro Oulun SDP:n valtuustoryhmä lähti vuoden -21 talousarvioneuvotteluihin erittäin vakavalla mielellä ja hyvin valmistautuneena. Kaupungin vaikeasta taloustilanteesta olemme saaneet säännöllisesti katsauksia valtuustossa. Taloudelliset……
Oulusta on tullut minulle kotikaupunki 11 vuodessa. Oulua arvostan ennen kaikkea hyvänä arjen kaupunkina, jossa voi asua sekä laadukkaasti että edullisesti. Harmissani katselen hiljenevää Oulun……